17.8.2014

Saukko

Hupsista, enpä ole täällä vähään aikaan ollut. Todennäköisesti en tule olemaan jatkossakaan, tietokoneen avaaminen on niin kamalan vaivalloista.

Koruprojektit ovat olleet jäissä jo jonkin aikaa. Ei vaan huvita. 
Jatkoin viime talvena aloittamaani kaulaliinojen kutomisprojektia mutta ranne alkoi pistää hanttiin niin oli pakko lopettaa sekin vähäksi aikaa.

Mutta tässä olisi viikon uurastuksen tulos. Ruskeaa ja valkoista fleecea, muoviset turvasilmät ja nenä ja vielä nappinivelet etukäpälissä. 40cm korkea ja seisoo ihan omin avuin.


Tein itse kokonaan kaavoituksesta lähtien eikä ole mitään lystiä hommaa pehmolelujen kaavoitus ilman minkäänlaista kokemusta.

Mallikappaleisiin meni melkein kokonainen lakana. Jäi siitä pari suirua vielä seuraavan möhkyn koekappaleita varten. Pään tein kolme kertaa. Jalat neljä tai viisi. Hännän ja käpälät kaksi kertaa. Mutta lopputulos ei minusta ole ollenkaan hassumpi.

Tein saukkoselle myös huivin. fleecestä senkin ainakin kunnes kutominen taas sujuu.


Eikö ole sievä?

18.5.2014

Köh. Köh.

Eikö ole ihana aika vuodesta?

Edesmenneiden keuhkojeni kunniaksi koivu-aiheinen korusetti.


Kröh.

27.4.2014

Renkaita

 Keväistä
 
Hempeää
 
Iloista

Punaista

 Omituista

Tavanomaista

22.2.2014

Riipuksia

Hienoja suuria lasikapusseja jälleen, mutta tavallisissa riipuksissa tällä kertaa.

Hopean värisellä pohjalla värit ametisti ja ruusu, pronssin värisellä pohjalla vadelma ja smaragdi.

Suosikkini London blue eli tumma turkoosi.

Ihan vain musta.

Punaiseen tein yhteensopivat korviksetkin.

Ja viimeisenä royal blue.

31.1.2014

Lumikuningatar

Höhlästi nimettyjen korujen aika. (Höhlät nimet auttavat erottamaan ne toisistaan.)
Time for jewelry with stupid names.

Lumikuningatar.
Snow queen.
 Korussa on ylipitkät ketjut ja kahden lukon systeemi jolla sen saa takuulla säädettyä sopivaksi.

Linnea.

 Lisbet.

26.1.2014

Medaljonkeja

Pelkkää medaljonkia tällä kertaa.
Nothing but lockets.

Hopean värisiä.
Silver colored.

Ja mukamas kullan värisiä.
And supposedly gold colored.

Mallikuvia on moneen lähtöön. Ne on vain teipattu koruihin joten ne voi neulankärjellä sorkkia pois ja laittaa tilalle paremman kuvan. Ellei nyt välttämättä tahdo kulkea ympäriinsä Om Nom kaulassaan.
Several picture options. They have been taped to the lockets so they are easy to remove and replace with something better.

Loki locket.

  Tämä on hieno väri silloin kun suostuu näkymään. London blue tai tumma turkoosi.
This color is nice.

 Punainen. Spiraalihäkit ovat teoriassa hienoja mutta käytännössä se on pakko taivuttaa pilalle ennen kuin sen sisään saa mitään.
Red one and the troublesome spiral bead cage.

19.1.2014

Uusi vuosi vanhat kujeet

Pahoin pelkään että tänä vuonna päivityksiä tulee yhtä harvakseltaan kuin viime vuoden lopulla. Ei voi mittään kun laiskottaa.
I'm afraid  I will post just as rarely this year as I did at the end of last year.

Ei-enää-niin-uuden vuoden kunniaksi tämmöinen sievä, antiikkihopean värinen medaljonki jossa on pinkki lasikapussi ja palloketju.
Here's a pretty silver colored locket with a pink glass cabochon and a ball chain. 
 

Ja mitäs sieltä sisältä löytyykään... AAAAAAAGH!
And what do with have inside it?

---

Tuli tilaus viime vuoden puolella.
I got a custom order last year.
Ja tilauksen takia minulla on muutama lampetti kasautunut.
And so I have a couple of Lamberts piled up.
Tungen näitä nyt sitten sinne tänne.
I'm just going to put them here and there.
(Oli aivan pakko ostaa yksi tuommoinen sydänpohja jokin aika sitten, mutta en ole vielä keksinyt mitä äklöä sinne laittaisin. Tuota kuvaa ei siis ole liimattu siihen.)